lauantai 31. elokuuta 2013

Opekerho

Kalevankankaan koululla (4.9. klo 15 - 16.30) tarjolla opekerhon merkeissä iPad koulutusta ja appsivinkkejä esi- ja alkuopetukseen.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

OPH ei antanut meille rahhoo!!

Eli rahoitusta ei tullut Mikkelin opetuspalveluun. Nyt sitten ei  anuta muuta, kun uutta matoa koukkuun!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ajatusriihi

Hei!
Nyt alkaa olla viimeiset hetket heittää ajatuksia hankerahoituksen tueksi!
Tässä muutama pähkinä purtavaksi/kommentoitavaksi!
- Mitä lisäarvoa teknologia tuo oppimiseen?
- Miten teknologia muuttaa oppimisympäristöämme?
- Miten teknologia muuttaa oppimista/ opetusta?

Olisin iloinen, jos vastaukset olisivat ennen keskiviikkoa.
T. Minna

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Seuraava kokoontuminen Rämälässä ma 29.4.

Kylis pädittää seuraavan kerran Rämälän koululla ma 29.4. Aiheena on tuolloin musiikin opetuksen appsien.

Tervetuloa!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Padien peruskäyttöä Rahulassa 17.4.

Rahulan koulun koulutusvuorolla harjoittelimme padien peruskäyttöä. Aiheena oli esimerkiksi laitteen käytön rajoittaminen kouluyhteisössä soveltuvaksi. Rajoittamisella voidaan estää myös tahattomista virheistä johtuvia ongelmia. Kuvassa on ruudunkaappaus siitä, kuinka rajoitukset on Rahulassa ajateltu.

Koulutuksessa esiteltiin Bloggerin helppokäyttöisyyttä padilla.

Esillä oli myös Flickr-tilin hyödyntäminen kuvien tallennuspaikkana.

Videoiden säilömiseen meillä käytetään Youtubea.

Rahulassa tutustuttiin myös muihin koululla tehtyihin löytöihin appsien maailmasta.

Aloittelevia ja edistyneitäkin padikouluja suositeltiin lukemaan Sormeilua-kirjanen ja sen tuoreempi painos Sormeilua 2 (saatavilla iTunesista)




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Seuraava tapaaminen

Kylis pädittää -porukka kokoontuu seuraavan kerran Vanhalan koululla
tiistaina 19.3. klo 15->

Kylis pädittää: Aloitus!

Kylis pädittää: Aloitus!: Tästä lähtee!

Moi kaikille koulutukseen osallistujille! Hieno homma että hanke on käynnistynyt. Toivottavasti pääsen seuraavan kerran mukaan.

Marko